Jos joku olisi vuosi sitten kertonut…

Että tulen olemaan vuoden selvinpäin, niin olisin saattanut jopa uskoa. Olo oli yksinkertaisesti vaan niin paska. Mutta pari vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että musta on tähän. Blogi on hiljentynyt paljon alusta, koska opinnot vievät niin ison osan vapaa-ajasta, että harvoin ehdin ajattelemaan muuta. Mutta en olisi ikinä pystynyt niihinkään jos olisin jatkanut entisellä linjalla.

Diagnoosista apua ja katkeruutta

F90, Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö. Eli suomeksi ADHD. Kun lääkäri soitti ja kertoi, että olen ollut koko ajan oikeassa, enkä olekaan hullu/tyhmä, niin itkuksihan se meni. Olin kyllä jo perehtynyt asiaan sen verran, että tiesin kyllä että saan diagnoosin, mutta olihan se silti helpotus.

Sen jälkeen tulin surulliseksi. Olen jo pienenä tuntenut, etten kuulu oikein joukkoon enkä mihinkään porukkaan. Olen aina kokenut olevani pääni sisällä niin erilainen ja hahmotan asiat niin eri tavalla kuin muut, että olen ollut täysin varma, että olen jotenkin tyhmä. Tulin todella surulliseksi sen ala-asteella olevan pienen puolesta, joka koki jo silloin ahdistusta ja masennusta, eikä kukaan huomannut. Nyt olen huomannut, että olen helvetin fisku ja älykäs, mutta tässä on elämässä vähän tapahtunut asioita jotka ei niin sitä ajatusta ole tukenut ja todistanut. Jos vanhempani olisivat olleet kartalla silloin kun olin lapsi, elämä olisi saattanut mennä toisin. Tästä olen katkera, koska olen myös ymmärtänyt, että tämän vuoksi olen ollut riippuvainen milloin mistäkin.

Aloitin juomisen jotta olisin normaali. Jatkoin sitä koska halusin kuulua joukkoon, ja no olihan se nyt kivaa lähes tulkoon niin kauan kun sitä kesti. Ylilyöntejä alkoi vaan tulla enemmän ja enemmän ja ongelma kehittyi pikkuhiljaa kuten kai aika usein. Vuosien varrella kehittyi myös jonkun asteinen syömishäiriö, ahmimishäiriö sekä pakkomielle ruokien punnitsemiseen josta en ole tänäkään päivänä päässyt kokonaan eroon.

Olin niin kiltti ja miellyttämisen haluinen, että mukautin itseni täysin siihen mitä muut halusivat ja sanoivat. Varsinkin pienenä valehtelin paljon, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Sen jälkeen kehitin itsestäni melko inhorehellisen, mutta nykyään osaan ehkä puhua suht nätisti. Opin maskaamaan oireet piiloon niin nuorena, että olen onnistunut huijaamaan itseänikin aikuisuuteen asti. Tämän vuoksi jaksoin myös varmaan olla reilut 9 vuotta narsistisessa ja henkisesti erittäin väkivaltaisessa parisuhteessa.

Tutkimuksen mukaan joka neljännelle neuroepätyypilliselle kehittyy päihdeongelma

Ja mä olen yksi niistä. En tiedä voinko juoda alkoholia enää ikinä, enkä ole vielä päättänyt, että uskallanko edes kokeilla. Todennäköisesti joskus, mutta sen aika ei ole vielä.

Apua saan kuitenkin ainakin toistaiseksi lääkityksestä. Sen takia halusinkin virallisen diagnoosin, että voin kokeilla, auttaako lääkitys töissä pärjäämiseen. Sen jälkeen kun siirryin esihenkilötehtäviin, hallinnan tunne työstä on pikkuhiljaa kadonnut. Olen kyllä tähänkin asti pärjännyt, mutta se on ollut sellaista hallittua kaaosta ilman keskittymiskykyä, enkä mä halua pelkästään pärjätä töissä. Haluan, että pystyn organisoimaan asiani hyvin, olemaan ajoissa ja hallitsemaan mun asiat ja olemaan hyvä siinä mitä teen.

Toistaiseksi lääkitys on auttanut vähän, mutta annostus on vielä kokeiluvaiheessa. Tällä hetkellä suurin ongelma taitaa olla mun kroppa, joka kuluttaa lääkkeen niin nopeasti että vaikutus ei riitä tarpeeksi kauan, että jaksaisin tehdä normaalipituista työpäivää skarppina. Toivottavasti tämä asia vielä korjaantuu 🙂

Ette ole yksin

Halusin jakaa tämän, koska uskon, että moni meistä kamppailee samanlaisten tuntemusten kanssa – ehkä ilman, että ymmärtää mistä ne johtuvat. Haluan sanoa sinulle, joka mahdollisesti tunnet itsesi erilaiseksi tai riittämättömäksi, ehkä olet myös epäillyt että olisit nepsy: et ole yksin. Hae rohkeasti apua. Diagnoosi tai ei, meillä kaikilla on oikeus tuntea itsemme arvokkaiksi ja löytää keinoja elää tasapainoista elämää.

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti, nämä oli vähän tällaisia hajatelmia taas pitkästä aikaa 🙂