
Ensimmäiset kerrat osa 1 – Marokko
Alkoholin käytön lopettamisen jälkeen seuraa lukuisia ensimmäisiä kertoja. Ensimmäinen kerta selvinpäin baarissa (siis silloinkin kun et ole autolla), ensimmäinen konsertti, ensimmäinen pääsiäinen, ensimmäinen Himosreissu. Ensimmäiset tunteet – riemut ja vitutukset ja niistä yli selviäminen. Mulla tämän kevään koho kohta oli kuitenkin lomareissu. Se olisi ollut sitä toki muutenkin, mutta ihan tosissani tein sen ilman alkoholia!
Sekin oli ensimmäinen kerta, että olin ensimmäistä kertaa ikinä ystävän kanssa reissussa! Se nyt ei juomattomuuteen liity, mutta oli kuulemma jo korkea aikakin reissata jonkun muun kuin jonkun miehen kanssa tai itsekseni. Teimme 10 päivän reissun Marokkoon, Agadiriin, josta teimme vielä erikseen yhden yön reissun Marrakechiin. Se, että matkakohteeksi valikoitui muslimimaa samalla kun minä olin päättänyt raitistua oli täysin sattuma, sinänsä ihan huvittava sellainen. Satuttiin Marokkoon kaiken lisäksi vielä ramadanin aikaan, joten paikalliset elivät käsittääkseni jopa tavallistakin siveämpää elämää. Alkoholia ei tosiaan saanut mistään muualta kuin hotellimme ravintolasta. Kävimme Marrakechissa ulkona syömässä pari kertaa ja juomalistalta löytyi ainoastaan erilaisia vesiä ja mocktaileja, kauppojenkaan hyllyiltä ei pistänyt silmään edes mietoja oluita tai siidereitä. Agadirissa ollessamme söimme pelkästään hotellilla, se oli ramadanin aikaan mielestämme helpoin ratkaisu kun tiesimme mistä ja monelta ruokaa sai varmasti ja matkaseurakin sai ruuan kanssa halutessaan viiniä.

Paikalliset mocktailit olivat ihan älyttömän hyviä ja olen niistä innostuneena päättänyt hommata jossain vaiheessa mehupuristimen! Harmi vaan, että Suomessa hedelmät ovat kyllä melko kalliita mehuiksi asti, jos niitä haluaisi juoda edes viikoittain… Toinen iloinen tuttavuus oli paikalliset teet. En yleensä pidä Suomesta saatavista pussiteemauista, paitsi minttuteestä. Jos ostankin teetä, ostan aina jotain sekoitusta mitä voi itse suodattaa. Nekin maistuu yleensä liikaa teelle ja jotenkin kitkerälle. Marokkolaisissa teesekoituksissa ei siis ole itse teelehteä ollenkaan, vaan se on käytännössä yrttisekoitusta, jota käytetään teen lailla. Ostin paikallista minttua, sitruunalehteä, puhdasta eukalyptusta (siis sellaista kristallin näköistä) ja berberimaustesekoitusta. Näistä tehtävät erilaiset sekoitukset olivat tosi hyviä! Mausteitahan voi tietysti kasvattaa myös itse ja uuttaa teetä haluamistaan asioista, täytyy tämäkin asia laittaa tässä keväällä työn alle.

Ehkä asenteeni tähän juomattomuuteen on nyt hyvin kohdillaan, koska tämä on pääasiassa tuntunut tähän asti suht helpolta, varmaan siksi koska haluan tätä itse, eikä tämä siksi ole mikään pakkosuoritus. Reissu ei ollut tosiaankaan mikään ongelma, eikä matkaseurankaan tissuttelu haitannut mitään. Tosin, ei minua ole tähänkään asti haitannut kenenkään muun juominen vaikka itse en juo. Kuitenkin kaikkiin ensimmäisiin kertoihin kannattaa olla joku suunnitelma, varsinkin niihin huonoihin hetkiin.
Jos haluatte kuulla Marokosta lisää ihan matkakohteena, niin käykää laittamassa Instagramin puolella tili seurantaan ja vaikkapa viestiä toiveesta, siellä on tarkoitus tehdä vielä joitain reissuaiheisia postauksia 🙂 Huomaan tässä kirjoitellessa, että minussa on tämän alkoholittoman elämän myötä havaittavissa pientä hyvinvointi-intoutumista, mutta johonkinhan tämä kaikki energia pitää tuhlata!
You May Also Like

Hyvä paha alkoholi
10 huhtikuun, 2024
Jos joku olisi vuosi sitten kertonut…
26 tammikuun, 2025