Yksi elämä raakana, kiitos

Mä vedin ensimmäiset kännit 13-vuotiaana. Sitä ennen olin jo maistanut iskän viinakaapista pöllittyä Ouzoa koulun diskossa, olin 11 tai 12. Sen jälkeen mä olen juonut oikeastaan ihan kaikkeen.

Nyt näin 24 vuotta myöhemmin, olen tajunnut, että jos mä vielä jatkan samaan tahtiin, menen jonkun sellaisen rajan yli, mistä en pääse enää omin avuin takaisin.

Juomisen mukana tuli paskoja ihmissuhteita, rahavaikeuksia, sammumisia epämääräisiin paikkoihin, huumeita, lukemattomia walk of shameja ja aivan eeppisiä morkkiksia. Olen mennyt darrassa, joskus jopa kännissä töihin, ajanut autolla päihtyneenä, tullut hyväksikäytetyksi ja selitellyt omaa paskaa käytöstäni alkoholilla. Olen joutunut raiskatuksi, ihmetellyt joskus miten en ole joutunut raiskatuksi ja ihmetellyt juopon tuuria, joka on muuten ihan oikea juttu, että miten helvetissä mä olen kaikesta huolimatta selvinnyt ilman ensimmäistäkään murtumaa ja olen ylipäätään edes hengissä.

Mä uskallan väittää, että melkein 100 % mun tuntemista ihmisistä ei tiedä, että mulla on alkoholiongelma. Tai ainakaan ne ei tiedä, missä mittakaavassa se on ollut. Sen takia tän asian kanssa ulos tulo on yksi pelottavimmista asioista joita mä olen ikinä tehnyt. Pelottaa oikeasti aivan helvetisti.

Miksi mä sitten olen juonut? Olen aloittanut touhun kuitenkin jo lapsena ja ollut alusta asti humalassa vähintään parina viikonloppuna kuukaudesta. Siihen on varmaan aika monta syytä, joista suurinta osaa en ole osannut vielä edes ajatella. Käyn psykoterapiassa ja olemme käsitelleet aika paljon lapsuuden aikaisia aikuissuhteita ja olosuhteita, että miten helvetissä se oli edes mahdollista.

Tätä kirjoittaessa olen ollut 58 päivää juomatta. Jos sun ensimmäinen ajatus oli että ”vau!”, niin kiitos siitä, niin mäkin ajattelen. Jos sun ensimmäinen ajatus oli että ”ai vasta?”, niin ei se mitään, niin mäkin ajattelen. Mutta ei se kyllä tunnu lyhyeltä ajalta ja on paatuneelle viikonloppudogaajalle järkyttävän pitkä aika. Mietin, ehkä joku teistäkin, että mitä järkeä tässä vaiheessa lähteä julistamaan raitista elämää julkisesti, kun hikisesti on ollut vasta pari kuukautta selvänä? Mutta toivon oikeasti, että tästä mun tarinasta on apua myös jollekin muulle, kuin mulle itselle.

En ole kuitenkaan tehnyt lopettamispäätöstä. En uskalla. Pelkään, että jos sanon tai ajattelen että lopetan kokonaan, moka on paljon suurempi jos juon, kuin silloin kun voin paeta sen taakse että en ole koskaan sanonutkaan lopettavani. Kiva jos jaksat jäädä seuraamaan, miten mun matka sujuu!

Jos epäilet että sinulla tai läheiselläsi on päihdeongelma, voit hakea apua. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry antaa maksutonta ja anonyymiä keskusteluapua ympäri vuorokauden numerosssa 0800 900 45.